Joni – aitoa paloa lajiin
Tavoitimme sponsoriurheilijamme Joni Mustosen Ruotsista matkalla Suomeen maaliskuussa. Joni oli kotimatkalla kahden viikon Euroopan kisareissulta. Reissulle mahtui ampumahiihdon maailmancupin osakilpailut Tšekissä ja Östersundissa Ruotsissa.
Jonin matka ampumahiihdon parissa alkoi jo harrastuksen haaveilusta lapsena. Kotiseudulla Jyväskylässä ei ollut siihen aikaan paljon mahdollisuuksia harrastuksen aloittamiseen, joten Joni päätyi harrastamaan maastohiihtoa. Kiinnostus ampumahiihtoon kuitenkin jatkui vahvasti, ja vuonna 2014 Joensuuhun muuttaessaan hän pääsi kokeilemaan lajia. Joensuun seudulla harrastusmahdollisuudet ovat hyvät ja seuratoiminta on aktiivista. 2016 Joni pääsi ensimmäisen kerran kokeilemaan päätä ja kuntoa kilpailutilanteessa ja niinhän siinä kävi, että 2017 oli aloitettava tavoitteellinen harjoittelu.
Tällä kaudella Joni on kiertänyt ampumahiihdon kansainvälisiä kilpailuja sekä IBU-Cup että maailmancup-tasolla. Nousu miesten maailmancup-joukkueeseen tapahtui kauden aikaisten IBU-Cup tulosten perusteella. Paikka on hyvin ansaittu ja motivaatio on urheilijalla korkealla. Jonin mukaan häntä lajissa motivoi etenkin lajin vaatima erinomainen fyysinen kunto, sekä ampumataito. Niiden kahden yhdistäminen kiehtoo. Joni myös mainitsee jatkuvan kehittymisen motivoivana tekijänä.
Joni tiedostaa hyvin oman potentiaalinsa. Hänellä on hyvät mahdollisuudet pärjätä kansainvälisissä sarjoissa ja sitä varten tehdään pitkäjänteisesti töitä. Tärkein motivaattori Jonille on kuitenkin hänen mukaansa aito palo lajiin, jonka kyllä huomasimme keskustellessamme aiheesta!
Motivaatiosta siirryimmekin näppärästi tavoitteisiin, sillä ilman huolellisesti määriteltyjä tavoitteita on vaikea olla motivoitunut kilpaurheilija. Lyhyen aikavälin tavoitteiksi Joni listaa oman paikkansa vakiinnuttamisen maailmancup-joukkueessa ensi kaudella, sekä Suomen edustamisen maailmanmestaruuskisoissa Tšekissä vuonna 2024. Pidemmän aikavälin yksilöllinen tavoite on kuulua maailmancupin top 10-joukkoon. Jonin mukaan erot ovat siellä jo niin pieniä, että saa olla itseensä tyytyväinen, jos siihen joukkoon kuuluu. Joukkuepuolella taas viestimitali on tulevaisuuden tavoite. Vaikka ampumahiihto on pääosin yksilöurheilua, joukkueen panosta ei voi unohtaa.
Yhteistyömme merkitsee Jonille paljon. Sponsorituki on elintärkeää urheilijoille. Se näkyy Jonin arjessa sekä toimeentulona, että välinehankinnoissa ja harjoitteluleirien kustantamisessa. Ilman yhteistyötä, ei olisi uraa ampumahiihdon huipputasolla.
Urheilun lisäksi Jonin arkeen kuuluu osa-aikaista työtä Kontiolahden Urheilijoille. Työt ovat mieluisia oman lajin parissa ja ne järjestetään sopimaan urheilijan arkeen. Syksyisin Joni metsästää, joka kuulemma menee hyvin melkein treenistä. Luonnossa olon hän kokee tärkeäksi ja palauttavaksi pauhaavan yleisön jälkeen!
Jonin uraa ja kilpailuja pääset seuraaman täältä: @mustonenjoni