Marko – kehityksen edellytys on totutun haastamista

Marko työskentelee Alsiva Oy:n teknisenä johtajana ja toimii asiantuntijana haastavissa painevaluprojekteissa. Keskustelimme Markon kanssa kehityksen tärkeydestä ja siitä, mikä hänen mielestään tuottaa asiakkaalle lisäarvoa jatkuvasti muuttuvassa liiketoimintamaailmassa.

Marko on ollut aina kiinnostunut tekniikasta. Hän opiskelikin ensin ajoneuvoasentajaksi ja sen jälkeen konetekniikan insinööriksi. Marko tutustui Alsivan toimintaan opiskelujen aikana kehitysprojektin kautta. Kiinnostus painevaluteknologiaa kohtaan heräsi ja Marko hakeutui töihin Alsivalle vuonna 1997. Ensimmäinen rooli oli kehitysinsinöörin tehtävissä. Marko kertoo, että organisaatiossa on aina saanut vapaasti heitellä kehitysideoita ja niille on oltu avoimia. Molemminpuolinen luottamus on kantanut kehitysideat ajatuksen tasolta käytäntöön.

Markon uran alussa tehtiin paljon matkoja ulkomaille tutustumaan siihen, miten painevalua tehtiin muualla maailmassa. Pisimmät reissut ulottuivat Aasiaan asti. Reissuista on jäänyt hienoja muistoja ja selasimmekin yhdessä vanhoja valokuvia, joista välittyy vahva kiinnostus kaikkeen tekniikkaan. Reissujen paras oppi oli, ettei asioita tarvitse tehdä aina samalla totutulla tavalla.

Kuva Markon valokuva-albumista.

 

Jutellessamme kehittymisen merkityksestä, pinnalle nousee selkeästi Markon palo jatkuvaan kehittämiseen ja arvomaailma välittyy selvästi tekemiseen. Kehitystyöhön kuuluu olennaisesti myös mokaaminen. Tämän Marko näkee mahdollisuutena oppia ja viedä kehitystä entistä pidemmälle. Totutun haastaminen ja tietynlainen vastavoima ovatkin olennaisimmat kehityksen edellytykset. Tärkeitä ovat myös asiantuntevat työkaverit projekti- ja sparrauskumppaneina sekä terve kilpailuvietti pyrkiä aina parempaan.  Sopimusvalmistajana tehtävämme on tukea asiakkaidemme kilpailukykyä hyödyllisillä ja korkeatasoisilla ratkaisuilla. Lisäarvoa pyritään tuottamaan erilaisilla suunnitteluratkaisuilla ja tuotantovaiheiden vähentämisellä. Markon asiantuntijuus ja osaaminen keskittyvät etenkin DFM-ratkaisuihin, ja valmistettavuuden kehittäminen on Markolle sydämen asia ja intohimo.

Markon yhteystiedot löydät täältä. Painevalutuotteiden viimeistelymenetelmistä ja niiden kehittämisestä voit lukea täältä. Otathan meihin yhteyttä, jos tarvitset konsultaatiota painevalutuotantosi osalta!