Riverian opinto-ohjaaja tutustui Jotwiren arkeen

Riverian opinto-ohjaaja Elina Hokkanen vietti viime viikon Jotwirellä työelämäjaksolla ja pääsi tutustumaan käytännössä siihen, millaista työtä yrityksessä tehdään. Viikon aikana hän sai kokemusta niistä tehtävistä ja työympäristöistä, joihin hänen ohjaamansa opiskelijat voivat tulevaisuudessa työllistyä. Samalla viikko vahvisti entisestään Ouneva Groupin ja Riverian välistä sujuvaa oppilaitosyhteistyötä.

Elina on toiminut Riveriassa opinto-ohjaajana jo yli 15 vuoden ajan. Hänen vastuualueisiinsa Riverialla kuuluvat sähkö- ja automaatioala, tieto- ja viestintätekniikka sekä turvallisuusala, joten Jotwire oli työelämäjakson kohteena hänelle luonteva valinta. Yritys oli entuudestaan tuttu, ja siellä on ollut paljon Riverian opiskelijoita työharjoittelussa sekä kesätöissä.

Vastaanotto Jotwirellä oli lämmin ja kannustava

Viikko Jotwirellä on Elinan mukaan kulunut nopeasti. Hän kertoo, että vastaanotto on ollut lämmin ja ohjaajat kärsivällisiä sekä ystävällisiä. Samalla kokemus muistutti häntä siitä, miltä uudessa työpaikassa aloittaminen voi nuoresta opiskelijasta tuntua ja kuinka tärkeää hyvä perehdytys ja kannustava vastaanotto ovat.

”Viikko on mennyt nopeasti ja minut on otettu täällä todella hyvin vastaan. Minulla oli heti ensimmäisestä päivästä alkaen tervetullut olo”, Elina kertoo.

Viikon aikana Elina tutustui monipuolisesti Jotwiren tuotantoon. Hän aloitti perehdytyksellä ja pääsi sen jälkeen mukaan muun muassa kaapelipuolen tehtäviin sekä sähköisten järjestelmien ja elektroniikan kokoonpanoon. Erityisen merkityksellistä Elinalle oli se, että hän ei ainoastaan seurannut työskentelyä sivusta, vaan pääsi itse tekemään oikeita tuotteita. Samalla vahvistui ymmärrys siitä, että tuotannossa ei ole kyse vain saman asian toistamisesta, vaan kokonaisten järjestelmien rakentamisesta useiden eri työvaiheiden kautta.

”On ollut todella arvokasta päästä itse tekemään eikä vain katsomaan sivusta. Viikon aikana on konkretisoitunut, miten monivaiheista ja vastuullista tehdastyö on ja kuinka paljon osaamista sen taakse kätkeytyy”, Elina summaa viikon kokemuksia.

Yhteistyö hyödyttää opiskelijoita ja Ouneva Groupia

Työelämäjaksot ovat tärkeä osa oppilaitosten opetus- ja ohjaushenkilöstön työelämäyhteyksien ylläpitämistä ja kehittämistä. Elinalle jakson keskeinen tavoite oli oman osaamisen päivittäminen, jotta hän voi ohjata opiskelijoita entistä paremmin. Viikon aikana saatu käytännön kokemus tuo arvokkaita oivalluksia takaisin Riverialle, missä niitä voidaan hyödyntää niin opiskelijoiden ohjauksessa ja opintojaksojen sisällöissä.

Elinan kokemusten perusteella Ouneva Groupin ja Riverian välinen yhteistyö toimii hyvin ja tarjoaa opiskelijoille aitoja mahdollisuuksia oppia työelämässä. Erityisen arvokkaana hän pitää sitä, että harjoittelusta maksetaan palkkaa ja että monelle opiskelijalle on avautunut myöhemmin myös työpaikka Groupissa. Myös opiskelijoilta saatu palaute Jotwirestä on ollut myönteistä. Riveriassa ollaan iloisia yhteistyöstä, ja toiveena on, että vuoropuhelu jatkuu aktiivisena myös tulevaisuudessa molempien osapuolten tarpeita kuunnellen ja kehittäen.