Sini – oma kädenjälki näkyy arjessa

Sini aloitti Ouneva Groupin Sustainability Specialistina kesällä 2022. Hän siirtyi työskentelemään meidän kanssamme voimalaitosympäristöstä, jossa hän on saanut kattavaa kokemusta työturvallisuuden kehittämisestä, laatujärjestelmistä ja isojen kokonaisuuksien hallinnasta vastuullisuusnäkökulmasta.

Koulutukseltaan Sini on ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Sinin mukaan hänen koulutuksensa painottui pitkälti erilaisiin ympäristövaikutuksiin ja niiden hillitsemiseen. Hänelle etenkin ympäristöasiat ovat lähellä sydäntä, ja hän on tyytyväinen nykyisen työnkuvansa osalta. Siihen kuuluu laajasti Ouneva Groupin vastuullisuusstrategia niin henkilöstöasioiden, kuin ympäristövaikutuksien osalta.  Sini kokee, että hän saa nykyisessä työssään oman kädenjälkensä näkyviin sekä konkreettisissa toimenpiteissä, että strategisessa ajattelutyössä. Sinillä on vahvaa kokemusta laajojen kokonaisuuksien hallinnasta ja käsittelystä, joten hän sopii yritysryhmämme toimintaan loistavasti.

Yritysvastuullisuuden tulevaisuuden Ouneva Groupissa Sini näkee positiivisena. Hänestä on tärkeää, että asia otetaan vakavasti, ja että vastuullisuustyö on tullut tärkeäksi osaksi yrityksen tulevaisuuden näkymää. Tärkeää on se, että toimenpiteitä tehdään, mutta sitäkin tärkeämpää on se, että niistä viestitään avoimesti. Laadukkaasta vastuullisuustyöstä on vain hyötyä! Etenkin asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kiinnostuksen aihetta kohtaan Sini kokee olennaisena. Asiakkaat ovat entistä kiinnostuneempia omista toimitusketjuistaan ja tähän tiedonnälkään tulee pystyä vastaamaan.

Sidosryhmien kiinnostus tekee työhön mielenkiintoisen puolen, jossa tulee pystyä tunnistamaan ja vahvistamaan kehityskohteita. Ison kokonaisuuden selventäminen ja toiminnan yhteen nitominen onkin yksi vastuullisuustyön alue, jota Sini pitää haastavana ja tärkeänä. On tärkeää saada kiinni siitä, mitä meiltä odotetaan ja lähteä reippaasti kehitystyöhön sen pohjalta. Sinin haastava kysymys onkin se, että miten vastuullisuustyötä tehdään niin, että se näyttää meille omalta. Groupin laajuus tuokin hänelle erittäin monipuolisen työmaan!

Lue lisää vastuullisuustyömme kolmesta päätoimisesta kohteesta täältä!