Sponsoriurheilijamme Sebastian Långström

Kyselimme kuulumisia jälleen eräältä sponsoroimaltamme urheilijalta. Kirkkonummelainen Sebastian Långström, joka kilpailee kivääriammunnassa, kertoi meille hieman lajistaan sekä tulevaisuuden kuvioista.

Ammuntalajit ovat Suomessa kohtalaisen suosittuja, kivääriammunnassa kilpaillaan sekä miesten että naisten sarjoissa. Sebastian on kierrellyt Suomen lisäksi esimerkiksi maailmancup-kilpailuja. Sebastianin suurin tavoite on päästä edustamaan Suomea Olympialaisiin hakemaan kultaa kotiin, mutta löytyy matkalta kuulemma myös ”pienempiä” välitavoitteita.

Urheiluammunnassa Sebastiania motivoi tavoitteiden saavuttaminen ja se, kun näkee oman määrätietoisen työn tuottavan tulosta! Sebastianin mukaan kivääriammunta on laji, jota kehitetään jatkuvasti. Hänen jatkuvan kehittymisen asenne näkyy selkeästi, omien sanojensa mukaan aina löytyy asioita joissa voi olla parempi ja tarkempi. ”Ikinä ei ole valmis”, hän toteaa.

Olemme mukana Sebastianin matkalla Olympialaisiin, välitavoitteet ovat urheilijalla kunnossa ja kehityksen eteen tehdään kovasti töitä. Toivotamme onnea myös tämän vuoden viimeiseen maailmancup-kisaan Kroatiassa!

Sebastianin kuulumisia pääsee seuraamaan Instagramissa: langstrom.sebastian