Uusia tuttavuuksia Ouneva Groupissa

Tasaisen kasvumme myötä myös työvoiman tarve on ollut kasvussa. Ouneva Groupiin on syntynyt myös uusia rooleja ja olemme löytäneet sopivia ammattilaisia työyhteisöömme. Haastattelimme heistä muutamia siitä, miten työt ovat lähteneet sujumaan ja mitä työyhteisöön kuuluu! Kuvassa vasemmalta oikealle Joaquin, Sini, Meiju ja Mari.

Mari, HR specialist

”Olen viihtynyt Ouneva Groupilla todella hyvin! Työnkuvani vastasi odotuksiani ja on ollut ilo päästä edistämään laajasti henkilöasioista. Meillä on mahtava tiimi ja olen saanut ihania työystäviä. Tehtävät ovat olleet sopivan haastavia ja kivaa päästä tekemään monien erilaisten yhtiöiden ja ihmisten kanssa töitä. Olen ylpeä siitä, että olemme ottaneet käyttöön modernin ja kattavan perehdytysalustan helpottamaan tulevaisuuden ammattilaisten integraatiota porukkaamme!”

Sini, Sustainability Specialist

”Aika on kyllä mennyt nopeasti! Perehdytys oli intensiivinen, mutta hyvin toteutettu ja sen aikana pääsi näkemään laajasti koko toiminnan. Roolini on täysin uusi, nyt on hahmottanut tehtävän rakenteen kunnolla ja pääsee tekemään sujuvasti töitä. Roolini on erittäin monipuolinen ja Groupin laajuus tarkoittaa myös monenlaisia tapoja tehdä asioita, joten tylsää ei tule. Suurin saavutukseni tähän mennessä on Ouneva Groupin hiilijalanjäljen laskeminen. Nyt on vuoden 2021 jälki laskettu, josta päästään eteenpäin keräämään dataa tulevilta vuosilta ja nähdään asioiden kehityssuunta.”

Joaquin, Sales engineer 

”Syksy on ollut perinteisen kiireinen, mutta on ollut todella mielenkiintoista samaan aikaan. Projektit, joissa olen ollut mukana ovat todella kivoja ja niissä tehdään oikeasti töitä asiakkaan hyväksi. Reissuhommiakin olen päässyt tekemään ja ne ovat olleet intensiivisiä, mutta samaan aikaan olen oppinut paljon ja olen päässyt tutustumaan monipuoliseen joukkoon ihmisiä. Oppimisen ilmapiiri on Ounevalla vahva ja aina saa apua tarvittaessa, eikä tyhmää kysymystä ole. Työyhteisö on meillä hyvä ja minua opettavat henkilöt ansaitsevat ison kiitoksen. Olen todella tyytyväinen erääseen asiakasprojektiin, jossa olen ollut tiiviisti ja sitoutuneesti mukana, ja olemme päässeet nyt maaliin ja asiakas on tyytyväinen.”

Meiju, HR-assistant

 ”Olen saanut tehdä mieleisiä ja monipuolisia hommia. Tehtävät ovat olleet ”miun juttuja”! Teen HR-assistenttina kaikenlaisia tehtäviä käytännön hommista luovempiin tehtäviin. HR-tiimi toimii meillä todella hyvin yhteen ja olemme tehneet paljon työtä yhdessä henkilöstötoiminnan edistämiseksi. Suurin saavutukseni tänä vuonna on ehdottomasti Ouneva Groupin 50-vuotisjuhlien järjestelyt. Myös rekrymessut, joille osallistuimme, menivät hyvin ja sieltä jäi meille hyvä fiilis!”

Kiinnostaako joukossamme työskentely? Avoimet paikkamme löydät meidän urasivustoltamme! Jos sopivia paikkoja ei ole auki, liitythän meidän osaajayhteisöömme. Saat sinulle sopivat työpaikkailmoitukset suoraan sähköpostiisi!